Venäjä http://jukka-konttinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132866/all Sat, 12 Jan 2019 08:22:57 +0200 fi Salainen sankari Stalin http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/267365-salainen-sankari-stalin <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Maailmalla on viime vuosina otsa kurtussa ihmetelty, miten Stalinin suosio kasvaa Venäjällä. Jos haluaa ymmärtää diktaattorin suosion syitä ja Venäjän kehitystä, kannattaa lukea Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin vastikään ilmestynyt kirja <em>(Neuvostoihmisen loppu - Kun nykyhetkestä tuli second handia, Tammi 2018), </em>jonka Vappu Orlov on ansiokkaasti suomentanut.<em> </em>Se on vaikuttava, osin järkyttävä, lähes 700-sivuinen dokumentti siitä, miten tähän on tultu.</p><p>Yhteisöromaaniksi nimetyn kirjan avainlauseeksi sopii oivallinen kiteytys: Venäjällä viidessä vuodessa voi muuttua kaikki, mutta kahdessasadassa vuodessa ei muutu mikään. Tämä venäläinen paradoksi on <em>Neuvostoihmisen lopun</em> punainen lanka.</p><p>Stalin saa kirjassa paljon huomiota. Moni sanoo, että Venäjä kaipaa vahvaa kättä, keppiä heiluttavaa päällysmiestä. Ihannehallitsija on voimakas ja oikeudenmukainen tsaari. Puoli maata haaveilee Stalinista, ja ajatus kulkee niin että jos puoli maata hänestä haaveilee, hän väistämättä ilmaantuu uudelleen.</p><p>Venäläiset ovat perestroikan jälkeen oivaltaneet, että Stalin on heidän salainen sankarinsa. Hänestä on tehty kymmeniä suosittuja kirjoja ja elokuvia, hänen kuviaan on ilmestynyt autojen tuulilaseihin. Stalin on valittu lukuisissa gallupeissa Venäjän suurmiesten ykkösketjuun.</p><p>Stalinia ylistetään, mutta demokratialle naureskellaan. Eräskin haastateltava julistaa, että venäläisellä on oltava sellainen aate, jotta iho nousee kananlihalle ja selkäpiitä karmii.</p><p>Kun toinen julistaa, että modernisointi voi Venäjällä toteutua vain pakkotyölaitosten ja teloitusten kautta, alkaa lukijankin selkäpiitä karmia. <em>&rdquo;Demokratia! - se on Venäjällä naurettava sana. Demokraatti Putin - kaikkein lyhin vitsi.&rdquo;</em></p><p>Kun Neuvostoliitto hajosi, vapauden huuma haihtui nopeasti. Pettymys annettuihin lupauksiin on ollut valtava. Venäjä ajautui alennustilaan ja konnat on helppo nimetä: Jeltsin, joka petti Venäjän ja Gorbatšov, joka petti kaiken.</p><p>Vuonna 1991 lähdettiin tekemään vallankumousta. Haluttiin vapautta ja noustiin barrikadeille. Ja mitä saatiin? <em>&rdquo;Jeltsiniläinen ryövärien vallankumous.&rdquo;</em> Yhdet roistot ajettiin pois, toiset tulivat tilalle. Yleisen käsityksen mukaan ennen tehtiin asioita sentään yhteiseksi hyväksi, mutta perestroika toteutti vain harvojen unelmia.</p><p>Kirjassa on koskettava Suomi-kytkentä. Paikalliseen kommunistieliittiin kuulunut nainen alkaa yllättäen kesken Jeltsinin haukkumisen muistella isäänsä, joka osallistui talvisotaan. Isän mielestä suomalaiset sotilaat olivat valkoisia enkeleitä, jotka suksilla lumipuvuissaan ilmaantuivat joka paikkaan odottamatta, kuin enkelit.</p><p>Pala tahtoo nousta kurkkuun, kun venäläinen kertoo, miten suomalaiset pelastivat veden varaan joutuneita vihollisia, myös kertojan isän, tarjosivat ryypyn ja kuivat vaatteet, nauroivat ja taputtivat olkapäälle: <em>&rdquo;Olet hengissä, Iivana!&rdquo;</em> Isä ihmetteli, että tällainenko on vihollinen. Sotavangiksi hän kuitenkin päätyi.</p><p>Rauhan tultua sotavangit vaihdettiin. Kirjassa kuvataan, miten vangit marssivat rajalla toisiaan vastaan. Suomalaiset otettiin vastaa halaten ja riemuiten, venäläiset tönittiin tylysti kuin viholliset piikkilanka-aitaukseen ja leimattiin pettureiksi: <em>&rdquo;Pelastit oman nahkasi etkä synnyinmaata.&rdquo;</em> Venäläisille sotavangeille rapsahti kuusi vuotta pakkotyötä vankileirillä ilman oikeudenkäyntiä.</p><p>Aleksijevitšin kirjan suuriin ansioihin kuuluu se, että alleviivaamatta yhtään mitään se salakavalasti lisää lukijan ymmärrystä ja armollisuutta ihmistä kohtaan. Venäjän nykymenoa ei tarvitse hyväksyä, mutta on hyvä tietää, miten tähän on tultu.</p><p>En olisi etukäteen uskonut, että tavallisia ihmisiä haastattelemalla saa näin vangitsevan dokumentin. Uskomattoman taitavaa ja poikkeuksellista. Omalla listallani <em>Neuvostoihmisen loppu</em> on viime vuoden tärkein kirja.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Maailmalla on viime vuosina otsa kurtussa ihmetelty, miten Stalinin suosio kasvaa Venäjällä. Jos haluaa ymmärtää diktaattorin suosion syitä ja Venäjän kehitystä, kannattaa lukea Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin vastikään ilmestynyt kirja (Neuvostoihmisen loppu - Kun nykyhetkestä tuli second handia, Tammi 2018), jonka Vappu Orlov on ansiokkaasti suomentanut. Se on vaikuttava, osin järkyttävä, lähes 700-sivuinen dokumentti siitä, miten tähän on tultu.

Yhteisöromaaniksi nimetyn kirjan avainlauseeksi sopii oivallinen kiteytys: Venäjällä viidessä vuodessa voi muuttua kaikki, mutta kahdessasadassa vuodessa ei muutu mikään. Tämä venäläinen paradoksi on Neuvostoihmisen lopun punainen lanka.

Stalin saa kirjassa paljon huomiota. Moni sanoo, että Venäjä kaipaa vahvaa kättä, keppiä heiluttavaa päällysmiestä. Ihannehallitsija on voimakas ja oikeudenmukainen tsaari. Puoli maata haaveilee Stalinista, ja ajatus kulkee niin että jos puoli maata hänestä haaveilee, hän väistämättä ilmaantuu uudelleen.

Venäläiset ovat perestroikan jälkeen oivaltaneet, että Stalin on heidän salainen sankarinsa. Hänestä on tehty kymmeniä suosittuja kirjoja ja elokuvia, hänen kuviaan on ilmestynyt autojen tuulilaseihin. Stalin on valittu lukuisissa gallupeissa Venäjän suurmiesten ykkösketjuun.

Stalinia ylistetään, mutta demokratialle naureskellaan. Eräskin haastateltava julistaa, että venäläisellä on oltava sellainen aate, jotta iho nousee kananlihalle ja selkäpiitä karmii.

Kun toinen julistaa, että modernisointi voi Venäjällä toteutua vain pakkotyölaitosten ja teloitusten kautta, alkaa lukijankin selkäpiitä karmia. ”Demokratia! - se on Venäjällä naurettava sana. Demokraatti Putin - kaikkein lyhin vitsi.”

Kun Neuvostoliitto hajosi, vapauden huuma haihtui nopeasti. Pettymys annettuihin lupauksiin on ollut valtava. Venäjä ajautui alennustilaan ja konnat on helppo nimetä: Jeltsin, joka petti Venäjän ja Gorbatšov, joka petti kaiken.

Vuonna 1991 lähdettiin tekemään vallankumousta. Haluttiin vapautta ja noustiin barrikadeille. Ja mitä saatiin? ”Jeltsiniläinen ryövärien vallankumous.” Yhdet roistot ajettiin pois, toiset tulivat tilalle. Yleisen käsityksen mukaan ennen tehtiin asioita sentään yhteiseksi hyväksi, mutta perestroika toteutti vain harvojen unelmia.

Kirjassa on koskettava Suomi-kytkentä. Paikalliseen kommunistieliittiin kuulunut nainen alkaa yllättäen kesken Jeltsinin haukkumisen muistella isäänsä, joka osallistui talvisotaan. Isän mielestä suomalaiset sotilaat olivat valkoisia enkeleitä, jotka suksilla lumipuvuissaan ilmaantuivat joka paikkaan odottamatta, kuin enkelit.

Pala tahtoo nousta kurkkuun, kun venäläinen kertoo, miten suomalaiset pelastivat veden varaan joutuneita vihollisia, myös kertojan isän, tarjosivat ryypyn ja kuivat vaatteet, nauroivat ja taputtivat olkapäälle: ”Olet hengissä, Iivana!” Isä ihmetteli, että tällainenko on vihollinen. Sotavangiksi hän kuitenkin päätyi.

Rauhan tultua sotavangit vaihdettiin. Kirjassa kuvataan, miten vangit marssivat rajalla toisiaan vastaan. Suomalaiset otettiin vastaa halaten ja riemuiten, venäläiset tönittiin tylysti kuin viholliset piikkilanka-aitaukseen ja leimattiin pettureiksi: ”Pelastit oman nahkasi etkä synnyinmaata.” Venäläisille sotavangeille rapsahti kuusi vuotta pakkotyötä vankileirillä ilman oikeudenkäyntiä.

Aleksijevitšin kirjan suuriin ansioihin kuuluu se, että alleviivaamatta yhtään mitään se salakavalasti lisää lukijan ymmärrystä ja armollisuutta ihmistä kohtaan. Venäjän nykymenoa ei tarvitse hyväksyä, mutta on hyvä tietää, miten tähän on tultu.

En olisi etukäteen uskonut, että tavallisia ihmisiä haastattelemalla saa näin vangitsevan dokumentin. Uskomattoman taitavaa ja poikkeuksellista. Omalla listallani Neuvostoihmisen loppu on viime vuoden tärkein kirja.

 

 

 

]]>
12 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/267365-salainen-sankari-stalin#comments Kulttuuri Josif Stalin Venäjä Sat, 12 Jan 2019 06:22:57 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/267365-salainen-sankari-stalin
Maitosiirappi http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ruoka/261445-maitosiirappi <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br />Venäjällä 143 miljoonaa ihmistä käyttää elintarviketta tai ainakin tuntee elintarvikkeen, joka on pakattu muoviseen rasiaan tai metalliseen säilykepurkkiin. Se koostuu maidosta ja sokerista. Valkoinen versio on tavallista maitoa, tummempi on valmistusvaiheessa kuumennettu. Kuumennetun väri vaihtelee haaleanruskeasta tummanruskeaan.</p><p><br />Tämä сгущёнка tai сгущённое молоко on virallisesti suomeksi kondensoitu maito eli tiivistetty maito tai tiivistemaito. Tämä ei kuitenkaan kerro oikein ja täsmällisesti, mistä on kyse. Se ei kerro, että tuotteessa on valtava määrä sokeria. Sitä voi verrata makeudeltaan hunajaan tai siirappiin. Kahviin se on liian makea minun mielestä, mutta sopii teehen erittäin hyvin ja kaikkiin jälkiruokiin yms. jne.</p><p><br />Siirappi tarkoittaa juuri erilaisia makeita tahnoja. Eräs niistä, baarisiirappi on sokerista tehty tahna drinkkejä varten. Ehdotan siis, että kondensoidusta maidosta käytetään suomessa kätevää ja kuvaavaa nimistystä maitosiirappi. Kuka tahansa saa silloin mieleen oikean kuvan paksusta makeasta valkoisesta tahnasta, vaikka ei olisi tuotetta koskaan käyttänyt.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Venäjällä 143 miljoonaa ihmistä käyttää elintarviketta tai ainakin tuntee elintarvikkeen, joka on pakattu muoviseen rasiaan tai metalliseen säilykepurkkiin. Se koostuu maidosta ja sokerista. Valkoinen versio on tavallista maitoa, tummempi on valmistusvaiheessa kuumennettu. Kuumennetun väri vaihtelee haaleanruskeasta tummanruskeaan.


Tämä сгущёнка tai сгущённое молоко on virallisesti suomeksi kondensoitu maito eli tiivistetty maito tai tiivistemaito. Tämä ei kuitenkaan kerro oikein ja täsmällisesti, mistä on kyse. Se ei kerro, että tuotteessa on valtava määrä sokeria. Sitä voi verrata makeudeltaan hunajaan tai siirappiin. Kahviin se on liian makea minun mielestä, mutta sopii teehen erittäin hyvin ja kaikkiin jälkiruokiin yms. jne.


Siirappi tarkoittaa juuri erilaisia makeita tahnoja. Eräs niistä, baarisiirappi on sokerista tehty tahna drinkkejä varten. Ehdotan siis, että kondensoidusta maidosta käytetään suomessa kätevää ja kuvaavaa nimistystä maitosiirappi. Kuka tahansa saa silloin mieleen oikean kuvan paksusta makeasta valkoisesta tahnasta, vaikka ei olisi tuotetta koskaan käyttänyt.

 

]]>
4 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ruoka/261445-maitosiirappi#comments Ruoka Kondensoitu maito Maitosiirappi Tiivistemaito Venäjä сгущёнка Sun, 23 Sep 2018 16:28:39 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ruoka/261445-maitosiirappi
Pohjoinen ulottuvuus (2000 km:n matka) http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/259514-pohjoinen-ulottuvuus-2000-kmn-matka <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><strong>Inari</strong></p><p>Monen viikon mansikkauurastuksen jälkeen päätimme vaimon kanssa hieman tuulettaa, ajamalla pohjoiseen. Samalla tarjoutui tilaisuus käydä moikkaamassa ystäviämme, Inarin Pirjoa ja Tapania, jotka ovat sikäläisiä matkailuyrittäjiä (<a href="https://visitinari.fi/">visitinari.fi</a>). Yövyimme heidän omistamassa ja perinteisessä &quot;hotelli Inarissa&quot; (perustettu vuonna 1947). Tämä sitkeä ja kunnioitettava pariskunta työllistää peräti 40 henkeä ja he järjestävät kesän ajaksi myös risteilyjä Inarijärvellä (katamaraanialus &quot;Inari III&quot;). Kahden hyvin levätyn yön ja mukavan jutustelun jälkeen jatkoimme matkaa koilliseen.</p><p><strong>Nitsijärvi ja Sevettijärvi</strong></p><p>Aivan 1970-luvun alussa tulin, nuorena hollantilaispoikana, Nitsijärvelle rakentamaan kolttasaamelaisille uusia asuntoja. Kyse oli KVT:n eli Kansainvälisten Vapaaehtoisten Työleirit-järjestön keikasta, jonka yhteydessä päätin pysyvästi jäädä asumaan Suomeen (päätös, jota en kadu ikinä). Suomen valtio tarjosi kolttasaamelaisille asunnot silloin, kun he joutuivat lähtemään Petsamon alueelta sodan jälkeen. Erityisesti Nitsijärven asunnot olivat käyneet pieniksi ja 1970-luvun alussa valtio tarjosi rakennustarvikkeita, mikäli koltat hoitaisivat itse rakentamisen. Näin tehtiin, yhteistyössä KVT:n kanssa. Olin siis mukana rakentamassa taloja Vasko Fofanoff:ille sekä Paavo Fofanoff:ille. Kävimme katsomassa nuo talot, jotka ovat edelleen tyylikkäästi pystyssä.</p><p>Sevettijärven olohuoneessa (eli baarissa) joimme kahvit ja seurasimme vesitaksin lähtöä. Kun kysyin hautausmaata niin emäntä neuvoi sinne ja suorastaan kehotti mennä katsomaan: &quot;<em>sehän on todella kaunis</em>!&quot; . Ja niin olikin. Erityisesti paikallisten tapa koristaa haudat jäkälällä on mainio. Jäkälä kun on arvokasta, niin poroille kuin poromiehille ja -naisille. Niin Vaskon kuin Paavon haudat löytyivät. Kepeät mullat heille molemmille. Tätä kirjoittaessani löysin museoviraston sivuilta Vaskon kuva, joka otettiin vuonna 1932 Petsamon Suonikylässä: <a href="https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:SUK366:119">Vasko Fofanoff veistää värttinää</a>.</p><p><strong>Kirkkoniemi</strong></p><p>Tie Sevettijärveltä Kirkkoniemeen on kapea, mutta rauhallinen ja kaunis. Loppuvaiheessa tie laajenee leveydessään ja vuonnomaisemat hivelevät silmää. Vaikka Norja on ylen rikas maa niin siitä huolimatta myös wisut norjalaiset käyvät &quot;tankilla&quot; Venäjän puolella. Usean norjalaisauton seassa jonotimme rajan yli pääsyä (itse asiassa suoritimme koko matkamme &quot;putinin pensalla&quot;, jonka hinta Kostamuksen rajalla on noin 60 snt/litra. Rajaseutulaisen luontaisetu..).</p><p><strong>Petsamon luostari</strong></p><p>Venäläinen tie, Kirkkoniemen rajan jälkeen, on kerrassaan loistokunnossa ja viimeisen puomitarkastuksen yhteydessä rajamies kertoi sen olevan yhtä hyvä lähes Murmanskiin asti. Kunnostettiin kuulemma vuosi sitten, josta emme muuta voineet olla kuin iloisia ja kiitollisia.</p><p>Koska hautasin aikoinaan <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Is%C3%A4_Akaki">Isä Akakin</a>, hevosellani Uuden Valamon hautausmaalle (<a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58794-vuosikymmenteni-valamossa">lue oheinen blogi</a>), ja tiesin hänen asunneen Petsamon Luostarissa, suuntauduimme sinne. Luostari sijaitsee pari kilometria päätieltä sivulle. Vanhasta luostarista ja sen hautausmaasta ei ole enää mitään jäljellä mutta Moskovan Patriarkaatin rahoituksella luostari nousi nyt uudestaan. Puutyöjälki on komea, mutta pihapiirissä on vielä paljon tekemätöntä työtä. Nuori, työvaatteissa oleva noviisi kuitenkin pilasi tunnelmamme kun päätalon kohdalla tervehdin häntä ystävällisesti ja kerroin, että tulimme Suomesta katsomaan uutta luostaria. Mies totesi välittömästi: &quot;<em>Kuule otapa toinen käsi pois taskustasi; sehän on epäkohteliasta!</em>&quot;. Siihen vastasin lähes yhtä välittömästi: &quot;<em>Äläpä arvostele heti ja näin tylysti kanssaihmistä; sekin on epäkohteliasta</em>&quot;. Siihen tämä yli-ihminen reagoi kantapääkäännöksellä ja kävelemällä pois. Vaimolleni käänsin meidän hedelmällisen keskustelumme ja kuvien ottamisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Murmanskia, hieman allapäin. Nykyinen Petsamo (Печенга,Petšenga) ei ole enää kirjoittamisen arvoista, valitettavasti. Neuvostotalouden tuhoama..</p><p><strong>Murmansk</strong></p><p>Murmanskissa kävin aiemmin usein, työni vuoksi (lähialueyhteistyön maatalousneuvontaa, yhdessä MTT:n Antti Hannukkalan kanssa). Kolan uusi silta on vihdoin valmistunut, mutta siihen liittyvä syöttöliikenne edelleen takkuaa. Yövyimme remontoidussa hotelli &quot;Arktika&quot;:assa. Jälki on laadukas, mutta samalla aika steriili. Ylimmän kerrosravintolan upeita maisemanäkymiä satamaan ja vuonnoon eivät enää ole tarjolla, koska keittiötilat tehtiin juuri sillä puolella, mikä on harmi. Ostimme torilta pari sankoa hillaa sekä mustikkaa.</p><p><strong>Montsegorsk toipuu!</strong></p><p>Varoitin etukäteen vaimoani siitä, että Murmansk-Pietarin valtatiellä tulisi pian näkyviin täysin kuollut kuumaisema, jonka läpimitta on peräti 20 km. Sitä suurempaa oli ihmettelyni, ettei näin enää ole! Montsegorsk näkyy toipuvan neuvostotalouden pahasta ympäristökatastrofista. Ilmeisesti paikkakunnan tehtaiden piiput on nykyisin varustettu suodattimilla. Joka tapauksessa Montsegorskin lähitunturit alkavat taas vihertyä, mikä tuntui hyvältä.</p><p><strong>Kirovsk</strong></p><p>Valtatien itäpuolella näkyvät <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiipin%C3%A4tunturit">Hiipinän tunturijonon</a> mahtavat maisemat ja päätimme poiketa niin Apatiittiin kuin Kirovskiin, joka on Pohjois-Venäjän vastine Rukalle ja Leville. Söimme siellä lounaan ja ihailimme Imandrajärven kerrassaan komeat maisemat. Imandrajärvi on Luoteis-Venäjän helmi, aivan kuten Inarijärvi Lapin.</p><p><strong>Kantalahti</strong></p><p>Kantalahti saa elin- ja ostovoimansa Deripaskan alumiinitehtaasta, joka lienee Venäjän tehokkaimpia. Purjehtija kuin olen, kävimme katsomassa Kantalahden pursiseuran komeata maisemaravintolaa, jossa söimme maukasta ja paistettua kampelaa. Yövyimme hotelli &quot;Belomore&quot;ssa ja ihmettelimme erästä katumaalausta, josta oheinen kuva.</p><p><strong>Alakurtti</strong></p><p>Matkalla länteen, Sallan rajanylitysasemaan, ajetaan Alakurtin ohitse, joka on sotilastukikohta. Saksalaiset lahjoittivat sinne uudet kerrostalot, DDR:n loppumisen yhteydessä. Kylässä on nykyään erinomainen ruokakauppa (market) ja ero aiempaan on lähes uskomaton. Risteyksessä valmistui alkutalvella miellyttävä korpihotelli, hotelli &quot;Tumtsa&quot;. Joimme siellä hyvät kahvit ja kuulimme, että kahden hengen huone maksaa 2500 ruplaa. <a href="https://vk.com/hoteltumcha">Suositeltava yöpymispaikka</a>, joka ansaitsee näin ilmaismainontaa.</p><p><strong>Salla/Kelloselän raja</strong></p><p>Rajanylityksen yhteydessä totesimme jonon lappalaiskuskeille, että &quot;teillähän on ylen kallista putinin pensa!&quot;. Kun muualla hinta on 41 ruplaa niin Kelloselän rajalla se näytti olevan 53 ruplaa. No, puoli-ilmaista sekin. Duty-free kaupasta volvon takakontti täyteen ja kotiin.</p><p><strong>Kotiin tulo</strong></p><p>Vielä lähtiessä pihallamme tepastelivat yksi kukko, viisi kanaa sekä viisi tipua. Kotiin tultaessamme jäljellä olivat enää yksi kukko, yksi kana ja yksi tipu: &quot;pomo&quot; kävi kylässä, kuten karhun mustikkapaskat todistivat. Todennäköisesti nuori karhu, joka haluaisi välillä syödä jotain mutta kuin kasvisruokaa. Tämäkin kuuluu korpiasukkaiden luontaisetuihin emmekä kauan sitä murehdi. Hommataan talveksi taas lisää kanoja!</p><p>Aiheeseen liittyvä blogi (<a href="http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/225395-vankikarkuri-sevettijarventiella">Vankikarkuri Sevettijärventiellä!</a>)</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Inari

Monen viikon mansikkauurastuksen jälkeen päätimme vaimon kanssa hieman tuulettaa, ajamalla pohjoiseen. Samalla tarjoutui tilaisuus käydä moikkaamassa ystäviämme, Inarin Pirjoa ja Tapania, jotka ovat sikäläisiä matkailuyrittäjiä (visitinari.fi). Yövyimme heidän omistamassa ja perinteisessä "hotelli Inarissa" (perustettu vuonna 1947). Tämä sitkeä ja kunnioitettava pariskunta työllistää peräti 40 henkeä ja he järjestävät kesän ajaksi myös risteilyjä Inarijärvellä (katamaraanialus "Inari III"). Kahden hyvin levätyn yön ja mukavan jutustelun jälkeen jatkoimme matkaa koilliseen.

Nitsijärvi ja Sevettijärvi

Aivan 1970-luvun alussa tulin, nuorena hollantilaispoikana, Nitsijärvelle rakentamaan kolttasaamelaisille uusia asuntoja. Kyse oli KVT:n eli Kansainvälisten Vapaaehtoisten Työleirit-järjestön keikasta, jonka yhteydessä päätin pysyvästi jäädä asumaan Suomeen (päätös, jota en kadu ikinä). Suomen valtio tarjosi kolttasaamelaisille asunnot silloin, kun he joutuivat lähtemään Petsamon alueelta sodan jälkeen. Erityisesti Nitsijärven asunnot olivat käyneet pieniksi ja 1970-luvun alussa valtio tarjosi rakennustarvikkeita, mikäli koltat hoitaisivat itse rakentamisen. Näin tehtiin, yhteistyössä KVT:n kanssa. Olin siis mukana rakentamassa taloja Vasko Fofanoff:ille sekä Paavo Fofanoff:ille. Kävimme katsomassa nuo talot, jotka ovat edelleen tyylikkäästi pystyssä.

Sevettijärven olohuoneessa (eli baarissa) joimme kahvit ja seurasimme vesitaksin lähtöä. Kun kysyin hautausmaata niin emäntä neuvoi sinne ja suorastaan kehotti mennä katsomaan: "sehän on todella kaunis!" . Ja niin olikin. Erityisesti paikallisten tapa koristaa haudat jäkälällä on mainio. Jäkälä kun on arvokasta, niin poroille kuin poromiehille ja -naisille. Niin Vaskon kuin Paavon haudat löytyivät. Kepeät mullat heille molemmille. Tätä kirjoittaessani löysin museoviraston sivuilta Vaskon kuva, joka otettiin vuonna 1932 Petsamon Suonikylässä: Vasko Fofanoff veistää värttinää.

Kirkkoniemi

Tie Sevettijärveltä Kirkkoniemeen on kapea, mutta rauhallinen ja kaunis. Loppuvaiheessa tie laajenee leveydessään ja vuonnomaisemat hivelevät silmää. Vaikka Norja on ylen rikas maa niin siitä huolimatta myös wisut norjalaiset käyvät "tankilla" Venäjän puolella. Usean norjalaisauton seassa jonotimme rajan yli pääsyä (itse asiassa suoritimme koko matkamme "putinin pensalla", jonka hinta Kostamuksen rajalla on noin 60 snt/litra. Rajaseutulaisen luontaisetu..).

Petsamon luostari

Venäläinen tie, Kirkkoniemen rajan jälkeen, on kerrassaan loistokunnossa ja viimeisen puomitarkastuksen yhteydessä rajamies kertoi sen olevan yhtä hyvä lähes Murmanskiin asti. Kunnostettiin kuulemma vuosi sitten, josta emme muuta voineet olla kuin iloisia ja kiitollisia.

Koska hautasin aikoinaan Isä Akakin, hevosellani Uuden Valamon hautausmaalle (lue oheinen blogi), ja tiesin hänen asunneen Petsamon Luostarissa, suuntauduimme sinne. Luostari sijaitsee pari kilometria päätieltä sivulle. Vanhasta luostarista ja sen hautausmaasta ei ole enää mitään jäljellä mutta Moskovan Patriarkaatin rahoituksella luostari nousi nyt uudestaan. Puutyöjälki on komea, mutta pihapiirissä on vielä paljon tekemätöntä työtä. Nuori, työvaatteissa oleva noviisi kuitenkin pilasi tunnelmamme kun päätalon kohdalla tervehdin häntä ystävällisesti ja kerroin, että tulimme Suomesta katsomaan uutta luostaria. Mies totesi välittömästi: "Kuule otapa toinen käsi pois taskustasi; sehän on epäkohteliasta!". Siihen vastasin lähes yhtä välittömästi: "Äläpä arvostele heti ja näin tylysti kanssaihmistä; sekin on epäkohteliasta". Siihen tämä yli-ihminen reagoi kantapääkäännöksellä ja kävelemällä pois. Vaimolleni käänsin meidän hedelmällisen keskustelumme ja kuvien ottamisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Murmanskia, hieman allapäin. Nykyinen Petsamo (Печенга,Petšenga) ei ole enää kirjoittamisen arvoista, valitettavasti. Neuvostotalouden tuhoama..

Murmansk

Murmanskissa kävin aiemmin usein, työni vuoksi (lähialueyhteistyön maatalousneuvontaa, yhdessä MTT:n Antti Hannukkalan kanssa). Kolan uusi silta on vihdoin valmistunut, mutta siihen liittyvä syöttöliikenne edelleen takkuaa. Yövyimme remontoidussa hotelli "Arktika":assa. Jälki on laadukas, mutta samalla aika steriili. Ylimmän kerrosravintolan upeita maisemanäkymiä satamaan ja vuonnoon eivät enää ole tarjolla, koska keittiötilat tehtiin juuri sillä puolella, mikä on harmi. Ostimme torilta pari sankoa hillaa sekä mustikkaa.

Montsegorsk toipuu!

Varoitin etukäteen vaimoani siitä, että Murmansk-Pietarin valtatiellä tulisi pian näkyviin täysin kuollut kuumaisema, jonka läpimitta on peräti 20 km. Sitä suurempaa oli ihmettelyni, ettei näin enää ole! Montsegorsk näkyy toipuvan neuvostotalouden pahasta ympäristökatastrofista. Ilmeisesti paikkakunnan tehtaiden piiput on nykyisin varustettu suodattimilla. Joka tapauksessa Montsegorskin lähitunturit alkavat taas vihertyä, mikä tuntui hyvältä.

Kirovsk

Valtatien itäpuolella näkyvät Hiipinän tunturijonon mahtavat maisemat ja päätimme poiketa niin Apatiittiin kuin Kirovskiin, joka on Pohjois-Venäjän vastine Rukalle ja Leville. Söimme siellä lounaan ja ihailimme Imandrajärven kerrassaan komeat maisemat. Imandrajärvi on Luoteis-Venäjän helmi, aivan kuten Inarijärvi Lapin.

Kantalahti

Kantalahti saa elin- ja ostovoimansa Deripaskan alumiinitehtaasta, joka lienee Venäjän tehokkaimpia. Purjehtija kuin olen, kävimme katsomassa Kantalahden pursiseuran komeata maisemaravintolaa, jossa söimme maukasta ja paistettua kampelaa. Yövyimme hotelli "Belomore"ssa ja ihmettelimme erästä katumaalausta, josta oheinen kuva.

Alakurtti

Matkalla länteen, Sallan rajanylitysasemaan, ajetaan Alakurtin ohitse, joka on sotilastukikohta. Saksalaiset lahjoittivat sinne uudet kerrostalot, DDR:n loppumisen yhteydessä. Kylässä on nykyään erinomainen ruokakauppa (market) ja ero aiempaan on lähes uskomaton. Risteyksessä valmistui alkutalvella miellyttävä korpihotelli, hotelli "Tumtsa". Joimme siellä hyvät kahvit ja kuulimme, että kahden hengen huone maksaa 2500 ruplaa. Suositeltava yöpymispaikka, joka ansaitsee näin ilmaismainontaa.

Salla/Kelloselän raja

Rajanylityksen yhteydessä totesimme jonon lappalaiskuskeille, että "teillähän on ylen kallista putinin pensa!". Kun muualla hinta on 41 ruplaa niin Kelloselän rajalla se näytti olevan 53 ruplaa. No, puoli-ilmaista sekin. Duty-free kaupasta volvon takakontti täyteen ja kotiin.

Kotiin tulo

Vielä lähtiessä pihallamme tepastelivat yksi kukko, viisi kanaa sekä viisi tipua. Kotiin tultaessamme jäljellä olivat enää yksi kukko, yksi kana ja yksi tipu: "pomo" kävi kylässä, kuten karhun mustikkapaskat todistivat. Todennäköisesti nuori karhu, joka haluaisi välillä syödä jotain mutta kuin kasvisruokaa. Tämäkin kuuluu korpiasukkaiden luontaisetuihin emmekä kauan sitä murehdi. Hommataan talveksi taas lisää kanoja!

Aiheeseen liittyvä blogi (Vankikarkuri Sevettijärventiellä!)

 

]]>
9 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/259514-pohjoinen-ulottuvuus-2000-kmn-matka#comments Valokuvaus Lappi Norja Petsamo Venäjä Wed, 15 Aug 2018 09:03:58 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/259514-pohjoinen-ulottuvuus-2000-kmn-matka
Kaksi kisaa http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/urheilu/256952-kaksi-kisaa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Pidän jalkapallon MM-kisojen katsomisesta, mutta tänä kesänä lempijoukkueeni Italia ei ole Venäjällä mukana kisamassa. Ehkä katson muutaman pelin, vaikka syytä olisi boikotoida kisoja järjestäjämaan takia. Putinin Venäjä on Nicaraguan Daniel Ortegan ystävä. Näin ainakin voisi luulla. <a href="http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171896-putinin-matka-latinalaisessa-amerikassa">Kävihän Putin pikavierailulla Ortegaa tervehtimässä vuosia sitten</a>.</p><p>Te, jotka luette blogiani, tiedätte mitä Nicaraguassa on huhtikuusta lähtien tapahtunut. Toinen syy siihen, miksi en valitettavasti koe nyt suurta kisaintoa on se, että Nicaraguassa moni nuori kuolee, mutta ei sydäninfarktiin kun heidän joukkueensa tekee maaleja tai häviää, vaan oikeisiin luoteihin.</p><p>Tänään somen uutisvirtojen seassa vilahtivat tutut kasvot, Uruguayn ylpeys Luís Suárez valokuvassa. Se kuva hymyilytti ja sai muistamaan, että kaikki taistelut eivät ole surullisia, vaikka voivat olla kivuliaita kuten Suárezin puraisu.</p><p>Toistaiseksi seuraan nicaragualaisten taistelua Ortegaa vastaan ja ehkä ajan myötä innostun jalkapallon MM-kisoista.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pidän jalkapallon MM-kisojen katsomisesta, mutta tänä kesänä lempijoukkueeni Italia ei ole Venäjällä mukana kisamassa. Ehkä katson muutaman pelin, vaikka syytä olisi boikotoida kisoja järjestäjämaan takia. Putinin Venäjä on Nicaraguan Daniel Ortegan ystävä. Näin ainakin voisi luulla. Kävihän Putin pikavierailulla Ortegaa tervehtimässä vuosia sitten.

Te, jotka luette blogiani, tiedätte mitä Nicaraguassa on huhtikuusta lähtien tapahtunut. Toinen syy siihen, miksi en valitettavasti koe nyt suurta kisaintoa on se, että Nicaraguassa moni nuori kuolee, mutta ei sydäninfarktiin kun heidän joukkueensa tekee maaleja tai häviää, vaan oikeisiin luoteihin.

Tänään somen uutisvirtojen seassa vilahtivat tutut kasvot, Uruguayn ylpeys Luís Suárez valokuvassa. Se kuva hymyilytti ja sai muistamaan, että kaikki taistelut eivät ole surullisia, vaikka voivat olla kivuliaita kuten Suárezin puraisu.

Toistaiseksi seuraan nicaragualaisten taistelua Ortegaa vastaan ja ehkä ajan myötä innostun jalkapallon MM-kisoista.

]]>
1 http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/urheilu/256952-kaksi-kisaa#comments Urheilu Daniel Ortega Jalkapallon MM-kisat Nicaragua Venäjä Fri, 15 Jun 2018 14:45:01 +0000 Ana María Gutiérrez Sorainen http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/urheilu/256952-kaksi-kisaa
Venäjän Itä-Preussi, osa IV http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/254815-venajan-ita-preussi-osa-iv <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Kaipasin Norjan-matkani jälkeen taas pientä taukoa pohjoismaisesta hintatasosta ja suuntasin Gdanskista käsin Kaliningradiin venäläisen kaverini vieraaksi. Ylitin nyt ensi kertaa rajan Puolasta Venäjälle ja matkustin koko matkan paikallisella Zelenogradsk Transin kasaribussilla vain 700 ruplan eli noin 9 euron hintaan. Suuntasimme tällä kertaa Königsbergistä käsin Baltijskin eli Pillaun satamakaupunkiin valokuvaamaan, kalastusreissulle Pionerskin eli Neukuhrenin rannikoille ja vapunviettoon kaupungin paraatikaduille.</p><p>Tutustuin menomatkallani kahteen saksalaiseen reppureissaajaan, jotka matkasivat esi-isiensä asuinseuduille ensimmäistä kertaa. Heidän ilmeensä eivät olleet rajanylityksen jälkeen järin onnelliset, sillä menetetyn Karjalan tavoin Kaliningradin oblasti sisältää lähinnä romahtaneita raunioita muistona menneistä ajoista, mutta Venäjän parantunut asiakaspalvelu jätti seurueemme positiivisesti yllättyneeksi &ndash; kuulimme rajalla vain perinteiset kysymykset siitä, mitä Venäjän alueella oikein teemme, mutta emme kohdanneet tämän jälkeen enää ollenkaan neuvostoajoilta periytyvää murjottamista kaupoissa ja ravintoloissa. Mitä ilmeisimmin ravintoloiden ja supermarkettien kasvanut kilpailu oli parantanut paikallista asiakaspalvelua merkittävästi, ja rahanvaihtokin sujui kätevästi heti bussiaseman tuntumassa, sillä kauppakeskuksen edessä päivystänyt mainostenjakaja tarjoutui vaihtamaan euromme rupliksi omasta taskustaan.</p><p>Venäläiseen tapaan hostellini oli myös sekaannuksen vuoksi varannut minulle huoneen, jota ei tosiasiassa ollut enää vapaana, mutta pienen neuvottelun jälkeen yösija löytyi samasta rakennuksesta vieläpä alennettuun hintaan. Ruplan viimeaikaisen kurssiromahduksen myötä hintataso Kaliningradissa oli ylipäätään kaksi tai kolme kertaa halvempi kuin Puolassa ja taksimatka kaupungin sisällä maksoi keskimäärin 100 ruplaa eli noin 1,30 euroa. Päädyimmekin maistelemaan venäläisen kaverini seurassa heti &rdquo;Chmel s toboj&rdquo;-pubin 90 sentin hintaisia panimo-oluita sekä 80 sentin shawermoita kaupungin katuravintoloista, juhlistaen samalla hänen tulevaa kotitaloaan, jonka perustukset hän oli saanut juuri valmiiksi Kaliningradin lähistölle.</p><p>Pillau eli Baltijsk osoittautui seuraavana päivänä melko uneliaaksi kalastajakyläksi, jota koristaa lähinnä 1600-luvulta periytyvä linnoitus ja muutama kasarmirakennus, mutta maantieteellisesti kyseessä on nyky-Venäjän läntisin kaupunki sekä Itämeren laivaston tukikohta. Olisimme matkanneet mielellään myös kaupungin vastapuolella sijaitsevalle Veikselinkynnäkselle, jolla Venäjän ja Puolan välinen raja kulkee, mutta nykyään ulkomaalaiset saavat matkustaa alueelle vain erityisluvalla. Merisotilaiden, sotilaspoliisien ja kulkukoirien lisäksi kaupungissa ei näkynyt paljoakaan elämää, mutta löysimme onneksi vanhan saksalaisen huvila-alueen keskeltä yhden lähikaupan ja yhden lounasravintolan. Söimme myös Kaliningradiin palattuamme pohjoisen rautatieaseman vieressä sijaitsevassa &rdquo;Borštš i salo&rdquo;-ukrainalaisravintolassa, jossa tuhti illallinen ja pari hrenovuha-paukkua maksoivat alle 5 euroa.</p><p>Hyvät yöunet nukuttuamme suuntasimme aamukuudelta Pionerskin eli Neukuhrenin rannikkokylään, jossa liityimme kymmenen hengen venäläiseen kalastajaseurueeseen. Suuntasimme kahdeksaksi tunniksi Itämerelle vanhalla kalastusaluksella valtavien liha-, olut- ja vodkavarastojen kera ja pääsimme pyydystämään turskia kokeneiden kalastajien opastuksella. Omalta osaltani tämä tosin vaati lyhyen haastattelun sataman vartijoiden kanssa, sillä he eivät olleet tavanneet aiemmin suomalaista matkaajaa vartiopisteellään, mutta tämä ei tuottanut ongelmia ainakaan alkuun &ndash; vasta maihin palattuamme meitä odotti venäläinen sotilas, joka halusi valokuvata passini ja viisumini ilmeisesti vakoilusta epäiltynä.</p><p>Paluu Kaliningradiin onnistui joka tapauksessa hyvin ja toiseksi viimeinen päiväni kului taas kaupungin kaduilla seikkaillessa ja pyydystämäämme turskaa paistaessa. Illalla suuntasimme vielä kerran tutuksi tulleeseen Chmel s toboj-panimoon ja kävimme Kaliningradin &rdquo;kalastajakylässä&rdquo;, joka on entisen vanhankaupungin tuntumaan rakennettu vanhaa Königsbergiä muistuttava rantabulevardi. Näimme alueella valtavasti tietöitä ja vanhojen neuvostokerrostalojen entisöintitöitä, sillä koko kaupunki näytti valmistautuvan kesällä järjestettäviin jalkapallon mm-kisoihin ja kansainvälisten turistien saapumiseen. Kyseessä onkin ehkä ensimmäinen kertaa 50 vuoteen, kun kaupungin infraa jollain lailla parannetaan.</p><p>Ehdin katsella lähtöpäivänäni vielä kaupungin pääkadulla järjestettyä vappumarssia, jossa eläköityneet kommunistit kantoivat innoissaan miehitettyjen Baltian maiden neuvostoaikaisia lippuja, mutta venäläinen kaverini tuijotti heitä onneksi yhtä vastenmielisesti kuin minäkin &ndash; kyseisestä ideologiasta kun ei oikein millään maalla mitään positiivisia kokemuksia ole. Muutoin en politiikkaa matkallani puhunut enkä sen kohteeksi joutunut, sillä paikalliset Kaliningradissa vaikuttivat hyvinkin ystävällismielisiltä EU-maiden kansalaisia kohtaan. Paluumatka Gdanskiin sujui myös kätevästi paikallisbussin kyydissä, eikä pienestä Venäjä-seikkailusta jäänyt tällä kertaa mitään negatiivista sanottavaa. Pian suuntaisinkin taas työmatkalle koti-Suomeen ja viimeinen kuukauteni Puolassa lähtisi käyntiin.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kaipasin Norjan-matkani jälkeen taas pientä taukoa pohjoismaisesta hintatasosta ja suuntasin Gdanskista käsin Kaliningradiin venäläisen kaverini vieraaksi. Ylitin nyt ensi kertaa rajan Puolasta Venäjälle ja matkustin koko matkan paikallisella Zelenogradsk Transin kasaribussilla vain 700 ruplan eli noin 9 euron hintaan. Suuntasimme tällä kertaa Königsbergistä käsin Baltijskin eli Pillaun satamakaupunkiin valokuvaamaan, kalastusreissulle Pionerskin eli Neukuhrenin rannikoille ja vapunviettoon kaupungin paraatikaduille.

Tutustuin menomatkallani kahteen saksalaiseen reppureissaajaan, jotka matkasivat esi-isiensä asuinseuduille ensimmäistä kertaa. Heidän ilmeensä eivät olleet rajanylityksen jälkeen järin onnelliset, sillä menetetyn Karjalan tavoin Kaliningradin oblasti sisältää lähinnä romahtaneita raunioita muistona menneistä ajoista, mutta Venäjän parantunut asiakaspalvelu jätti seurueemme positiivisesti yllättyneeksi – kuulimme rajalla vain perinteiset kysymykset siitä, mitä Venäjän alueella oikein teemme, mutta emme kohdanneet tämän jälkeen enää ollenkaan neuvostoajoilta periytyvää murjottamista kaupoissa ja ravintoloissa. Mitä ilmeisimmin ravintoloiden ja supermarkettien kasvanut kilpailu oli parantanut paikallista asiakaspalvelua merkittävästi, ja rahanvaihtokin sujui kätevästi heti bussiaseman tuntumassa, sillä kauppakeskuksen edessä päivystänyt mainostenjakaja tarjoutui vaihtamaan euromme rupliksi omasta taskustaan.

Venäläiseen tapaan hostellini oli myös sekaannuksen vuoksi varannut minulle huoneen, jota ei tosiasiassa ollut enää vapaana, mutta pienen neuvottelun jälkeen yösija löytyi samasta rakennuksesta vieläpä alennettuun hintaan. Ruplan viimeaikaisen kurssiromahduksen myötä hintataso Kaliningradissa oli ylipäätään kaksi tai kolme kertaa halvempi kuin Puolassa ja taksimatka kaupungin sisällä maksoi keskimäärin 100 ruplaa eli noin 1,30 euroa. Päädyimmekin maistelemaan venäläisen kaverini seurassa heti ”Chmel s toboj”-pubin 90 sentin hintaisia panimo-oluita sekä 80 sentin shawermoita kaupungin katuravintoloista, juhlistaen samalla hänen tulevaa kotitaloaan, jonka perustukset hän oli saanut juuri valmiiksi Kaliningradin lähistölle.

Pillau eli Baltijsk osoittautui seuraavana päivänä melko uneliaaksi kalastajakyläksi, jota koristaa lähinnä 1600-luvulta periytyvä linnoitus ja muutama kasarmirakennus, mutta maantieteellisesti kyseessä on nyky-Venäjän läntisin kaupunki sekä Itämeren laivaston tukikohta. Olisimme matkanneet mielellään myös kaupungin vastapuolella sijaitsevalle Veikselinkynnäkselle, jolla Venäjän ja Puolan välinen raja kulkee, mutta nykyään ulkomaalaiset saavat matkustaa alueelle vain erityisluvalla. Merisotilaiden, sotilaspoliisien ja kulkukoirien lisäksi kaupungissa ei näkynyt paljoakaan elämää, mutta löysimme onneksi vanhan saksalaisen huvila-alueen keskeltä yhden lähikaupan ja yhden lounasravintolan. Söimme myös Kaliningradiin palattuamme pohjoisen rautatieaseman vieressä sijaitsevassa ”Borštš i salo”-ukrainalaisravintolassa, jossa tuhti illallinen ja pari hrenovuha-paukkua maksoivat alle 5 euroa.

Hyvät yöunet nukuttuamme suuntasimme aamukuudelta Pionerskin eli Neukuhrenin rannikkokylään, jossa liityimme kymmenen hengen venäläiseen kalastajaseurueeseen. Suuntasimme kahdeksaksi tunniksi Itämerelle vanhalla kalastusaluksella valtavien liha-, olut- ja vodkavarastojen kera ja pääsimme pyydystämään turskia kokeneiden kalastajien opastuksella. Omalta osaltani tämä tosin vaati lyhyen haastattelun sataman vartijoiden kanssa, sillä he eivät olleet tavanneet aiemmin suomalaista matkaajaa vartiopisteellään, mutta tämä ei tuottanut ongelmia ainakaan alkuun – vasta maihin palattuamme meitä odotti venäläinen sotilas, joka halusi valokuvata passini ja viisumini ilmeisesti vakoilusta epäiltynä.

Paluu Kaliningradiin onnistui joka tapauksessa hyvin ja toiseksi viimeinen päiväni kului taas kaupungin kaduilla seikkaillessa ja pyydystämäämme turskaa paistaessa. Illalla suuntasimme vielä kerran tutuksi tulleeseen Chmel s toboj-panimoon ja kävimme Kaliningradin ”kalastajakylässä”, joka on entisen vanhankaupungin tuntumaan rakennettu vanhaa Königsbergiä muistuttava rantabulevardi. Näimme alueella valtavasti tietöitä ja vanhojen neuvostokerrostalojen entisöintitöitä, sillä koko kaupunki näytti valmistautuvan kesällä järjestettäviin jalkapallon mm-kisoihin ja kansainvälisten turistien saapumiseen. Kyseessä onkin ehkä ensimmäinen kertaa 50 vuoteen, kun kaupungin infraa jollain lailla parannetaan.

Ehdin katsella lähtöpäivänäni vielä kaupungin pääkadulla järjestettyä vappumarssia, jossa eläköityneet kommunistit kantoivat innoissaan miehitettyjen Baltian maiden neuvostoaikaisia lippuja, mutta venäläinen kaverini tuijotti heitä onneksi yhtä vastenmielisesti kuin minäkin – kyseisestä ideologiasta kun ei oikein millään maalla mitään positiivisia kokemuksia ole. Muutoin en politiikkaa matkallani puhunut enkä sen kohteeksi joutunut, sillä paikalliset Kaliningradissa vaikuttivat hyvinkin ystävällismielisiltä EU-maiden kansalaisia kohtaan. Paluumatka Gdanskiin sujui myös kätevästi paikallisbussin kyydissä, eikä pienestä Venäjä-seikkailusta jäänyt tällä kertaa mitään negatiivista sanottavaa. Pian suuntaisinkin taas työmatkalle koti-Suomeen ja viimeinen kuukauteni Puolassa lähtisi käyntiin.

]]>
1 http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/254815-venajan-ita-preussi-osa-iv#comments Valokuvaus Historia Matkailu Puola Saksa Venäjä Thu, 03 May 2018 16:52:04 +0000 Toni Stenström http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/254815-venajan-ita-preussi-osa-iv
Punaisen heisipuun marjat http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ruoka/254520-punaisen-heisipuun-marjat <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p><br />Olen kovin tykästynyt heisipuun marjoihin. Niitä on aina käytetty joka puolella Venäjää ravinnoksi ja lääkkeeksi monin eri tavoin.&nbsp;</p> <p><br />Udmurttien yksi kansallisruoka on shunjanj, joka on piirakka, jossa on heisipuun marjoista ja ruisjauhoista tehty täyte. &nbsp;Toinen yleinen ruoka on heisipuunmarjakiisseli shukisalj (шу кисаль).Todella masentavaa on jälleen vilkuilla suomenkielistä nettiä, joka vilisee harhaisia käsityksiä heisipuun marjojen myrkyllisyydestä.&nbsp;</p> <p><br />Mistä ihmeestä Suomeen on jossain vaiheessa pesiytynyt ajatus, että kaikki mitä luonto ja puutarha tarjoaa, on myrkkyä? Kyllä on sairasta kansantyhmyyttä! Juolukka on muka myrkyllinen, lillukka on muka myrkyllinen ja heisipuun marja on myrkyllinen, puhumattakaan ukonsienestä ja tuomenmarjasta. Lista on loputon. Todellisuus on täysin päinvastainen.</p> <p><br />Venäjänkielisessä netissä sen sijaan kuuluu järjen valo. Niin myös heisipuun suhteen. Punaisen heisipuun marjat ovat syötäviä, mustan myrkyllisiä.</p> <p><br />Löysin myös mainintoja kulinaristisen nautinnon lisäksi vaikutuksista: laskee verenpainetta ja tasapainoittaa hermoja, jopa niin, että matalasta verenpaineesta kärsiviä varoitellaan:<br />&quot;Нельзя злоупотреблять калиной людям, страдающим гипотонией, так как она снижает давление и может спровоцировать обморок.&quot;</p> <p><br />No en ole kuullut Venäjällä kenestäkään, kuka ei söisi heisipuun marjoja, enkä kenestäkään, joka olisi pyörtynyt verenpaineen laskettua.</p> <p><br />Ainakin udmurttilaisten novellien kääntämisessä heispuun marjat ovat välttämätön välipala, joita ilman työstä ei tulisi mitään. Sain vastikään ison muovipussillisen pakastettuja heisipuun marjoja udmurttilaiselta kirjallisuudentutkijalta.</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Olen kovin tykästynyt heisipuun marjoihin. Niitä on aina käytetty joka puolella Venäjää ravinnoksi ja lääkkeeksi monin eri tavoin. 


Udmurttien yksi kansallisruoka on shunjanj, joka on piirakka, jossa on heisipuun marjoista ja ruisjauhoista tehty täyte.  Toinen yleinen ruoka on heisipuunmarjakiisseli shukisalj (шу кисаль).Todella masentavaa on jälleen vilkuilla suomenkielistä nettiä, joka vilisee harhaisia käsityksiä heisipuun marjojen myrkyllisyydestä. 


Mistä ihmeestä Suomeen on jossain vaiheessa pesiytynyt ajatus, että kaikki mitä luonto ja puutarha tarjoaa, on myrkkyä? Kyllä on sairasta kansantyhmyyttä! Juolukka on muka myrkyllinen, lillukka on muka myrkyllinen ja heisipuun marja on myrkyllinen, puhumattakaan ukonsienestä ja tuomenmarjasta. Lista on loputon. Todellisuus on täysin päinvastainen.


Venäjänkielisessä netissä sen sijaan kuuluu järjen valo. Niin myös heisipuun suhteen. Punaisen heisipuun marjat ovat syötäviä, mustan myrkyllisiä.


Löysin myös mainintoja kulinaristisen nautinnon lisäksi vaikutuksista: laskee verenpainetta ja tasapainoittaa hermoja, jopa niin, että matalasta verenpaineesta kärsiviä varoitellaan:
"Нельзя злоупотреблять калиной людям, страдающим гипотонией, так как она снижает давление и может спровоцировать обморок."


No en ole kuullut Venäjällä kenestäkään, kuka ei söisi heisipuun marjoja, enkä kenestäkään, joka olisi pyörtynyt verenpaineen laskettua.


Ainakin udmurttilaisten novellien kääntämisessä heispuun marjat ovat välttämätön välipala, joita ilman työstä ei tulisi mitään. Sain vastikään ison muovipussillisen pakastettuja heisipuun marjoja udmurttilaiselta kirjallisuudentutkijalta.

 

 

]]>
1 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ruoka/254520-punaisen-heisipuun-marjat#comments Ruoka Heisipuu Heisipuun marjat Udmurttilainen novelli Venäjä Verenpaine Fri, 27 Apr 2018 17:04:59 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ruoka/254520-punaisen-heisipuun-marjat
Vienanmeren meriperhonen http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/254387-vienanmeren-meriperhonen <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Maaliskuussa sukeltaja <strong>Aleksander Benedik</strong> sukelsi Vienanmeren syvyyksiin ja teki uskomattoman kauneita löytöjä. Oheinen video kertoo kaiken, niin upeista jäänmuodostuksista kuin läpinäkyvistä olioista. Jos jonkinlainen taivas olisi olemassa maan päällä, niin tuo meriperhonen (sea butterfly) liippaa aika läheltä. Kiehtova otus! Läpinäkyvyys on suoja vihollisia vastaan ja upea valoeffekti johtuu sukeltajan kameran valaistuksen heijastuksesta.</p> <p>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/L7T03oaPfn4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/L7T03oaPfn4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p> <p><a href="https://fi.pinterest.com/anorb52/transparent-sea-creatures/">Transparent (translucent) sea creatures</a></p> <p><a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Sea_butterfly">Sea butterflies (thecosomata)</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Maaliskuussa sukeltaja Aleksander Benedik sukelsi Vienanmeren syvyyksiin ja teki uskomattoman kauneita löytöjä. Oheinen video kertoo kaiken, niin upeista jäänmuodostuksista kuin läpinäkyvistä olioista. Jos jonkinlainen taivas olisi olemassa maan päällä, niin tuo meriperhonen (sea butterfly) liippaa aika läheltä. Kiehtova otus! Läpinäkyvyys on suoja vihollisia vastaan ja upea valoeffekti johtuu sukeltajan kameran valaistuksen heijastuksesta.

https://www.youtube.com/watch?v=L7T03oaPfn4&t=1s

Transparent (translucent) sea creatures

Sea butterflies (thecosomata)

]]>
5 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/254387-vienanmeren-meriperhonen#comments Kulttuuri Luonto Meri Syvyyssukellus Venäjä Vienanmeri Wed, 25 Apr 2018 11:19:46 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/254387-vienanmeren-meriperhonen
Arktinen kevätjuhla: korppipäivä (вороний день) http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/253711-arktinen-kevatjuhla-korppipaiva-voronii-den <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Lautasantennin ansiosta katselen usein itäisiä kanavia ja niistä, yli kahdesta sadasta, aivan erityisesti pohjoiset aluekanavat (nenetsia, jamalin niemimaa jne).<a href="http://yamal-region.tv/"> Jamal-region</a>&nbsp;(Salehard-kaupunki) lähettää kiinnostavaa &laquo;<strong>Тут</strong>&nbsp;<strong>сул</strong>`<strong>там</strong>&raquo;-ohjelmaa (hantin kielellä/программа на языке ханты/venäjän tekstitys), joka tänään käsitteli vuosittaista kevätjuhlaa, <em>korppipäivää</em>;<em>&nbsp;</em>hantin kielellä &quot;Вoрна&nbsp;хатл&quot;. Tänä vuonna juhlapäivä vietettiin viime lauantaina 7.4, Shuryishkaryi-kylässä (Шурышкары), Ob-joen rannalla:</p><p><a href="https://goo.gl/maps/fGPHhuSKxaS2">karttalinkki</a></p><p>Pohjoisille alkuperäiskansoille korppi on maaginen lintu siinä määrin, että sen kunniaksi pidetään perinteinen juhla, joka samalla toimii pitkän talven päättäjäisinä. Arvokas ja mielenkiintoinen perinne, joka onneksi elää edelleen (vaikka vanhempi hantimies Ilja Maksarov toteaakin, että &quot;ennen oli parempi juhla&quot;). Ohessa muutamia kuvia yandexin kuvahausta.</p><p><a href="http://yamal-region.tv/programs-archive/46/">Тут&nbsp;сул`там-ohjelmien arkisto</a> (juutuubit, joissa venäjän tekstitys). Tuoreempana tämän päivän lähetys.</p><p><a href="http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/190665-korppi-corvus-corax">Aiheeseen liittyvä blogi</a>&nbsp;(korppi)</p><p><a href="http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/246528-ikkuna-itaan">Aiheeseen liittyvä blogi </a>(Valtava ikkuna itään)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Lautasantennin ansiosta katselen usein itäisiä kanavia ja niistä, yli kahdesta sadasta, aivan erityisesti pohjoiset aluekanavat (nenetsia, jamalin niemimaa jne). Jamal-region (Salehard-kaupunki) lähettää kiinnostavaa «Тут сул`там»-ohjelmaa (hantin kielellä/программа на языке ханты/venäjän tekstitys), joka tänään käsitteli vuosittaista kevätjuhlaa, korppipäivää; hantin kielellä "Вoрна хатл". Tänä vuonna juhlapäivä vietettiin viime lauantaina 7.4, Shuryishkaryi-kylässä (Шурышкары), Ob-joen rannalla:

karttalinkki

Pohjoisille alkuperäiskansoille korppi on maaginen lintu siinä määrin, että sen kunniaksi pidetään perinteinen juhla, joka samalla toimii pitkän talven päättäjäisinä. Arvokas ja mielenkiintoinen perinne, joka onneksi elää edelleen (vaikka vanhempi hantimies Ilja Maksarov toteaakin, että "ennen oli parempi juhla"). Ohessa muutamia kuvia yandexin kuvahausta.

Тут сул`там-ohjelmien arkisto (juutuubit, joissa venäjän tekstitys). Tuoreempana tämän päivän lähetys.

Aiheeseen liittyvä blogi (korppi)

Aiheeseen liittyvä blogi (Valtava ikkuna itään)

]]>
3 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/253711-arktinen-kevatjuhla-korppipaiva-voronii-den#comments Kulttuuri Pohjoinen Suomalais-ugrilaiset kansat Venäjä Thu, 12 Apr 2018 08:25:17 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/253711-arktinen-kevatjuhla-korppipaiva-voronii-den
Krimiturkkisen karhun kainalossa http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251363-krimiturkkisen-karhun-kainalossa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Taiteen akateemikko, kirjailija Hannu Mäkelä on apealla mielellä. Hänen mielestään Venäjää ja venäläisiä kohdellaan Suomessa kaltoin: vanhat sanonnat &rdquo;Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais&rdquo; ja &rdquo;Silmien välliin ryssää&rdquo; valtaavat alaa ja suuri osa suomalaisista tietää varmuudella, että kaikki venäläiset ovat pahoja.</p><p>Apeutensa Mäkelä on purkanut uuteen kirjaansa <em>(Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu - Venäjää kotikäyttöön, Kirjapaja 2018)</em>. Se on hämmentävä sekoitus tavallisten venäläisten tarinoita, Suomen ja Venäjän historiaa sekä politiikkaa.</p><p>Mäkelä tuntee venäläiset. Hän on vuosikymmenten aikana kiertänyt maata ristiin rastiin, hän hallitsee venäjän kielen ja hänen viime elokuussa yllättäen 54-vuotiaana kuollut vaimonsa oli venäläinen. Mäkelä korostaa usein, että ihmisiä ovat venäläisetkin.</p><p>Yleisönosastoissa on Mäkelän mukaan Venäjästä teilaavia tekstejä enemmän kuin luulisi ja myös median &rdquo;kaikki uutisointi on lähinnä negatiivista&rdquo;. &rdquo;Ryssä ei osaa muuta kuin kaalisoppaa valmistaa, on ilmeisesti luvallinen sanonta&rdquo;, Mäkelä tuhahtaa.</p><p>Akateemikko on havainnut, että idän trollin leiman saa helposti otsaansa, jos uskaltautuu ymmärtämään Venäjää julkisesti. Mäkelä on kuitenkin laskenut, että muutaman Venäjän aidon trollin ja itää ymmärtävän tavallisen kirjoittajan vastapainoksi Yhdysvaltain kiihkeitä trolleja on Suomessa arviolta miljoona. Kirjailijoilla on omat laskuoppinsa. &nbsp;</p><p>Suomalaisten nuivan suhtautumisen vastapainoksi venäläiset tuntevat Mäkelän mukaan Suomea kohtaan yhä käsittämättömän suuria tunteita, joista hellyyskään ei ole kaukana. Kun Mäkelä kohtaa venäläisten helliä tunteita, hän tuntee itsensä noloksi eikä koe ansaitsevansa sellaista suopeutta.</p><p>Toisaalla Mäkelä muistelee, miten alentuvasti venäläiset aikoinaan suhtautuivat tshuhniin, meihin suomalaisiin. Hän siteeraa Jakov Ozeretskovskia, joka kuvasi millaisena tshuhnia pidettiin: &rdquo;Tällä yleisellä ja epämääräisellä nimityksellä tarkoitetaan likaisia, rääsyisiä, savupirteissä piileskeleviä puoli-ihmisiä, joiden ainoa elämäntehtävä oli voin kirnuaminen.&rdquo;</p><p>Dostojevskin eräästä kirjasta taas (Keskenkasvuinen) löytyy epäystävällinen, kippuranenäinen tshuhnalainen keittäjätär, jolla oli noita-akan luonne. Nykyisin jopa Venäjän ulkoministeriö kehottaa Suomeen matkaavia turisteja välttämään tshuhna-sanan käyttöä.</p><p>Äidin krimiturkki alkoi kummitella Hannu Mäkelän mielessä, kun kiista Krimin niemimaasta oli kuumimmillaan Venäjän ja Ukrainan välillä. Kirjailija sai samalla näppärästi nimen uudelle kirjalleen. Historian valossa Mäkelä ymmärtää myös Venäjän toimia Krimillä.</p><p>Krimiturkkisen karhun kyljessä Mäkelä kulkee pää pystyssä valtavirtaa vastaan. Usein hän maalaa suurella pensselillä ja yleistää monia asioita turhankin reippaasti. Hän väittää, että naapureistamme eivät ruotsalaiset (saati virolaiset) ole koskaan meistä suomalaisista suuria perustaneet: &rdquo;Ruotsin vallan alla ei rahvaalla ollut oikeuksia. Olimme alamainen osa naapuria.&rdquo;</p><p>Venäläisten historiallista suopeutta Mäkelä todistaa sillä, että Venäjän alaisuudessa saimme paitsi autonomian, myös eduskunnan, rahan, suomen kielen, sotaväen ja lopulta 1917 vallankumouksen myötä vapauden ja itsenäisen maan.</p><p><em>Krimiturkkinen karhu</em> herättää kysymyksiä ja vastaväitteitä. Se lienee myös kirjailijan tarkoitus. Mäkelä on näet sitä mieltä, että kirjailijan tehtävä ei ole antaa vastauksia, vaan kuvata ja herättää kysymyksiä. Kaikkitietäviä vastauksia antavat poliitikot, poppamiehet, povarit ja helppoheikit.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Taiteen akateemikko, kirjailija Hannu Mäkelä on apealla mielellä. Hänen mielestään Venäjää ja venäläisiä kohdellaan Suomessa kaltoin: vanhat sanonnat ”Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais” ja ”Silmien välliin ryssää” valtaavat alaa ja suuri osa suomalaisista tietää varmuudella, että kaikki venäläiset ovat pahoja.

Apeutensa Mäkelä on purkanut uuteen kirjaansa (Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu - Venäjää kotikäyttöön, Kirjapaja 2018). Se on hämmentävä sekoitus tavallisten venäläisten tarinoita, Suomen ja Venäjän historiaa sekä politiikkaa.

Mäkelä tuntee venäläiset. Hän on vuosikymmenten aikana kiertänyt maata ristiin rastiin, hän hallitsee venäjän kielen ja hänen viime elokuussa yllättäen 54-vuotiaana kuollut vaimonsa oli venäläinen. Mäkelä korostaa usein, että ihmisiä ovat venäläisetkin.

Yleisönosastoissa on Mäkelän mukaan Venäjästä teilaavia tekstejä enemmän kuin luulisi ja myös median ”kaikki uutisointi on lähinnä negatiivista”. ”Ryssä ei osaa muuta kuin kaalisoppaa valmistaa, on ilmeisesti luvallinen sanonta”, Mäkelä tuhahtaa.

Akateemikko on havainnut, että idän trollin leiman saa helposti otsaansa, jos uskaltautuu ymmärtämään Venäjää julkisesti. Mäkelä on kuitenkin laskenut, että muutaman Venäjän aidon trollin ja itää ymmärtävän tavallisen kirjoittajan vastapainoksi Yhdysvaltain kiihkeitä trolleja on Suomessa arviolta miljoona. Kirjailijoilla on omat laskuoppinsa.  

Suomalaisten nuivan suhtautumisen vastapainoksi venäläiset tuntevat Mäkelän mukaan Suomea kohtaan yhä käsittämättömän suuria tunteita, joista hellyyskään ei ole kaukana. Kun Mäkelä kohtaa venäläisten helliä tunteita, hän tuntee itsensä noloksi eikä koe ansaitsevansa sellaista suopeutta.

Toisaalla Mäkelä muistelee, miten alentuvasti venäläiset aikoinaan suhtautuivat tshuhniin, meihin suomalaisiin. Hän siteeraa Jakov Ozeretskovskia, joka kuvasi millaisena tshuhnia pidettiin: ”Tällä yleisellä ja epämääräisellä nimityksellä tarkoitetaan likaisia, rääsyisiä, savupirteissä piileskeleviä puoli-ihmisiä, joiden ainoa elämäntehtävä oli voin kirnuaminen.”

Dostojevskin eräästä kirjasta taas (Keskenkasvuinen) löytyy epäystävällinen, kippuranenäinen tshuhnalainen keittäjätär, jolla oli noita-akan luonne. Nykyisin jopa Venäjän ulkoministeriö kehottaa Suomeen matkaavia turisteja välttämään tshuhna-sanan käyttöä.

Äidin krimiturkki alkoi kummitella Hannu Mäkelän mielessä, kun kiista Krimin niemimaasta oli kuumimmillaan Venäjän ja Ukrainan välillä. Kirjailija sai samalla näppärästi nimen uudelle kirjalleen. Historian valossa Mäkelä ymmärtää myös Venäjän toimia Krimillä.

Krimiturkkisen karhun kyljessä Mäkelä kulkee pää pystyssä valtavirtaa vastaan. Usein hän maalaa suurella pensselillä ja yleistää monia asioita turhankin reippaasti. Hän väittää, että naapureistamme eivät ruotsalaiset (saati virolaiset) ole koskaan meistä suomalaisista suuria perustaneet: ”Ruotsin vallan alla ei rahvaalla ollut oikeuksia. Olimme alamainen osa naapuria.”

Venäläisten historiallista suopeutta Mäkelä todistaa sillä, että Venäjän alaisuudessa saimme paitsi autonomian, myös eduskunnan, rahan, suomen kielen, sotaväen ja lopulta 1917 vallankumouksen myötä vapauden ja itsenäisen maan.

Krimiturkkinen karhu herättää kysymyksiä ja vastaväitteitä. Se lienee myös kirjailijan tarkoitus. Mäkelä on näet sitä mieltä, että kirjailijan tehtävä ei ole antaa vastauksia, vaan kuvata ja herättää kysymyksiä. Kaikkitietäviä vastauksia antavat poliitikot, poppamiehet, povarit ja helppoheikit.

 

 

 

]]>
33 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251363-krimiturkkisen-karhun-kainalossa#comments Kulttuuri Venäjä Sun, 25 Feb 2018 06:10:42 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251363-krimiturkkisen-karhun-kainalossa
Traktorikuski ja kolhoosinainen - restauroinnin lähikuvissa http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251292-traktorikuski-ja-kolhoosinainen-restauroinnin-lahikuvissa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Sosialistisesta realismista voidaan ollaan monta mieltä, mutta ainakin minäpoika pidän monista sen veistoksista. Myös maalausten joukosta löytyy rutkasti helmiä.</p><p>Maalais- ja maatalousmiehiä kun olen (MMK/Agronomi), niin erityisesti Moskovan <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Yleisven%C3%A4l%C3%A4inen_n%C3%A4yttelykeskus">VDNH-näyttelyn</a> avajaisportin komea &quot;<em>Traktorikuski ja kolhoosinainen</em>&quot;-patsas jysähti välittömästi kaaliini vuonna 1976, silloin kun sen ensimmäisen kerran näin, ohikulkumatkalla Kiinaan. Kuvan ottohetkellä &quot;Тракторист и колхозница&quot;-patsas oli vielä hyvässä kunnossa (sen pystytys tapahtui vuonna 1954), mutta pakkanen ja metropolin liikennepäästöt tekivät tehtävänsä. Onneksi viime syksyllä päätettiin aloittaa patsaan restauroinnin, joista löysin venäläisestä somesta oheiset, varsin kiinnostavat lähikuvat.</p><p>Hieno työ! Niin alkuperäisten tekijöiden (1.versio: <em>Rafael Nahimovitsh Budilov</em> sekä <em>Aleksander Aleksejevitsh Strekavin</em>, vuonna 1939 ja 2.versio: <em>Sergei Mihailovitsh Orlov</em> ja hänen työyhteisönsä, vuonna 1954), kuin lähes yhtä taitavien restauroijien taholta.&nbsp;Вам спасибо большое!</p><p><strong>Post scriptum</strong>:</p><p>Juuri nyt moinen patsas olisi ihan oikeasti paikallaan, kun Venäjästä tuli maailman suurin viljan viejä... Melkoinen paradoksi, muuten: silloin kun käytettiin tällaista propagandaa sadot olivat heikot ja kaupan hyllyt tyhjät. Sama ajatusvirhe toistuu parhaillaan Venezuelassa...</p><p><a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83199-transsiperia-1976-maita-joita-ei-enaa-ole">Aiheeseen liittyvä blogi vuodelta 2011</a> (Maita joita ei enää ole)</p><p><a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/62956-pariisin-expo-1937">Aiheeseen liittyvä blogi vuodelta 2011</a> (Pariisin maailmannäyttely 1937/&quot;Työläinen ja kolhoosinainen&quot;)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sosialistisesta realismista voidaan ollaan monta mieltä, mutta ainakin minäpoika pidän monista sen veistoksista. Myös maalausten joukosta löytyy rutkasti helmiä.

Maalais- ja maatalousmiehiä kun olen (MMK/Agronomi), niin erityisesti Moskovan VDNH-näyttelyn avajaisportin komea "Traktorikuski ja kolhoosinainen"-patsas jysähti välittömästi kaaliini vuonna 1976, silloin kun sen ensimmäisen kerran näin, ohikulkumatkalla Kiinaan. Kuvan ottohetkellä "Тракторист и колхозница"-patsas oli vielä hyvässä kunnossa (sen pystytys tapahtui vuonna 1954), mutta pakkanen ja metropolin liikennepäästöt tekivät tehtävänsä. Onneksi viime syksyllä päätettiin aloittaa patsaan restauroinnin, joista löysin venäläisestä somesta oheiset, varsin kiinnostavat lähikuvat.

Hieno työ! Niin alkuperäisten tekijöiden (1.versio: Rafael Nahimovitsh Budilov sekä Aleksander Aleksejevitsh Strekavin, vuonna 1939 ja 2.versio: Sergei Mihailovitsh Orlov ja hänen työyhteisönsä, vuonna 1954), kuin lähes yhtä taitavien restauroijien taholta. Вам спасибо большое!

Post scriptum:

Juuri nyt moinen patsas olisi ihan oikeasti paikallaan, kun Venäjästä tuli maailman suurin viljan viejä... Melkoinen paradoksi, muuten: silloin kun käytettiin tällaista propagandaa sadot olivat heikot ja kaupan hyllyt tyhjät. Sama ajatusvirhe toistuu parhaillaan Venezuelassa...

Aiheeseen liittyvä blogi vuodelta 2011 (Maita joita ei enää ole)

Aiheeseen liittyvä blogi vuodelta 2011 (Pariisin maailmannäyttely 1937/"Työläinen ja kolhoosinainen")

]]>
16 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251292-traktorikuski-ja-kolhoosinainen-restauroinnin-lahikuvissa#comments Kulttuuri Neuvostoliitto Patsaat Venäjä Fri, 23 Feb 2018 10:34:15 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251292-traktorikuski-ja-kolhoosinainen-restauroinnin-lahikuvissa
Puolan Itä-Preussi http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251149-puolan-ita-preussi <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Kirjoitin pari vuotta sitten seikkailuistani Venäjän Kaliningradin alueella, joka tunnettiin aikoinaan historiallisen Itä-Preussin pohjoisosana. Ehdin vierailla Kaliningradin kaupungissa eli entisessä Königsbergissä kahteen eri otteeseen ja valokuvasin myöhemmällä reissulla myös Sovjetskin eli Tilsitin rajakaupunkia sekä muutamia Itämeren rannikkokyliä (<a href="http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/206332-venajan-ita-preussi">1</a>, <a href="http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/213002-venajan-ita-preussi-osa-ii">2</a>, <a href="http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/213130-venajan-ita-preussi-osa-iii">3</a>). Päätin viettää nyt Gdanskista käsin viikonlopun Puolalle luovutetussa Warmia-Masurian voivodikunnassa, jota ei erota Kaliningradin alueesta niinkään historia vaan nykyisyys, ja hyppäsin töiden jälkeen junaan Wrzeszczista Olsztyniin, joka tunnettiin aikoinaan Allensteinin kaupunkina.</p><p>Gdansk on maantieteelliseltä sijainniltaan loistavalla paikalla, sillä kaupungista pääsee halvasti ja kätevästi eteenpäin bussilla, junalla, laivalla ja lentokoneella oikeastaan mihin ilmansuuntaan tahansa. Matka Olsztyniin kesti vain noin kaksi ja puoli tuntia ja sain ihastella matkan varrella mm. Malborkin linnaa, Elblągin kaupunkia ja pellonreunoilla päivystäviä villisikoja, samalla kun ympäröivä maisema muuttui vähitellen metsäisemmäksi ja harvaanasutummaksi. Perille saavuttuani vastassani oli tällä kertaa puolalainen suomen kielen opiskelija, joka järjesti minulle heti yöpaikan, kiertokävelyn ja kattavan historiapaketin Olsztynista.</p><p>Olsztyn on jossain määrin poikkeuksellinen puolalaiskaupunki, sillä sen katukuva tuo usein mieleen Helsingin tai jonkin muun suomalaiskaupungin. Kiinnitin juna-asemalta poistuttuani huomiota erityisesti siihen, miten paljon esikaupunkialueilla oli säilynyt Töölöstä ja Alppilasta tuttua 20-30-luvun art deco- ja funkkistyylistä asuinkerrostaloa ja vuosisadan vaihteen jugendtyyliä. Vanhaa kaupunkia lähestyttäessä kaupunki toi mieleeni puolestaan Tallinnan tai jonkin muun balttilaisen kaupungin, sillä vanhemmissa rakennuksissa näkyi vaikutteita gotiikasta ja keskiajan hansa-arkkitehtuurista. Kaupunkia ympäröivät myös suuret Masurian järvet ja luonto ja ilmanlaatu olivat puolalaisittain poikkeuksellisen hyvällä tasolla.</p><p>Königsbergin tavoin Allenstein tuhoutui myös toisen maailmansodan aikana täydellisesti, mutta venäläisistä poiketen puolalaiset ovat pitäneet omista aluelaajennuksistaan hyvää huolta. Warmia-Masurian liittäminen Puolaan oli tosin aikoinaan monin tavoin perustellumpaa kuin pohjoisempien alueiden siirto Venäjälle, sillä aluetta asutti saksalaisten ohella historiallinen puolalais- ja masurialaisväestö, ja Puolan kuningassuvut pitivät aluetta usein hallussaan historiallisesti. Vanhojen paikannimien käyttö Olsztynista tai muista Saksalta luovutetuista alueista johtaakin empiiristen havaintojeni mukaan puolalaisten välittömään triggeröitymiseen, sillä monet eivät haluaisi asiasta enää puhuttavan ollenkaan. Alueen alkuperäisväestöä olivat tosin keskiajalla latvialaisten ja liettualaisten sukukansa preussilaiset, jotka kuolivat sukupuuttoon 1700-luvulle mennessä.</p><p>Saksalainen ja luterilainen vaikutus joka tapauksessa näkyivät kaupungissa yhä edelleen, mutta kiinnitin sitäkin enemmän huomiota kaupungin ortodoksisiin kirkkoihin, joita löytyy poikkeuksellisen suuri määrä jopa Puolan mittakaavalla. Tämän taustalla on puolestaan kaupungin sodanjälkeinen väestönvaihto, joka toteutettiin siirtämällä puolalaisten lisäksi myös suuri osa Itä-Puolan ukrainalaisväestöä maan nykyisiin pohjoisosiin. Olsztynista löytyi jopa muutama uniaattikirkko, joita tapaa nyky-Euroopassa pääasiassa Länsi-Ukrainan alueella. Valitettavasti kaupungin juutalaisväestöstä ei ole jäljellä enää muuta kuin entisen synagogan tyhjä tontti, mutta tältä osin historia onkin vielä varsin yleisessä tiedossa.</p><p>Historiakierroksen lisäksi tutustuimme viikonlopun aikana kaupungin yöelämään, jota riitti perjantai- ja lauantai-iltoina keskustan kaduilla. Olsztynin vanhasta kaupungista löytyi lukuisia irlantilaispubeja, opiskelijaklubeja ja loistava ravintolatarjonta, johon sisältyi erityisesti Puolan naapurimaiden ja Balkanin niemimaan ruokia. Paikalliset olivat myös gdanskilaisiin verrattuna hyvin ystävällisiä, sillä kaupunkiin ei näyttänyt saapuneen lisäkseni yhtäkään turistia. Suomalaiskansalliseen tapaan päädyimme majoittajani kanssa lopulta karaokeiltamaan, josta toivuimme seuraavana päivänä pienellä luontoretkellä läheiselle järvelle, ja sunnuntaina pääsin vihdoin tutustumaan puolalaiseen saunakulttuuriin.</p><p>Kaikin puolin Olsztyn oli ilmapiiriltään lähes kaikkea muuta kuin sitä, mitä Kaliningradin postapokalyptisissä maisemissa voi tavata, mutta rappioromantiikan ystäville Puola alkaa tarjota jo hälyttävän vähän kaupunkeja, joissa vanhan maailman menoa voisi vastaavalla tavalla aistia. Warmia-Masuria on tosin luontonsa puolesta yhä poikkeuksellisen koskematonta maaperää, sillä länteen ja etelään suunnattaessa metsät katoavat Puolasta lähes kokonaan. Entisaikoina ihmiset matkustivat uusille seuduille nähdäkseen ne ensimmäisinä, mutta nykymaailmassa on kiire nähdä jotkin asiat viimeistä kertaa &ndash; on jo lähes mahdoton kuvitella esimerkiksi sitä, että Olsztyn ja Kaliningrad olivat vielä parikymmentä vuotta sitten lähes samalla viivalla kehityksessään, ja vielä sata vuotta sitten niissä puhuttiin puolan ja venäjän sijasta etupäässä saksaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kirjoitin pari vuotta sitten seikkailuistani Venäjän Kaliningradin alueella, joka tunnettiin aikoinaan historiallisen Itä-Preussin pohjoisosana. Ehdin vierailla Kaliningradin kaupungissa eli entisessä Königsbergissä kahteen eri otteeseen ja valokuvasin myöhemmällä reissulla myös Sovjetskin eli Tilsitin rajakaupunkia sekä muutamia Itämeren rannikkokyliä (1, 2, 3). Päätin viettää nyt Gdanskista käsin viikonlopun Puolalle luovutetussa Warmia-Masurian voivodikunnassa, jota ei erota Kaliningradin alueesta niinkään historia vaan nykyisyys, ja hyppäsin töiden jälkeen junaan Wrzeszczista Olsztyniin, joka tunnettiin aikoinaan Allensteinin kaupunkina.

Gdansk on maantieteelliseltä sijainniltaan loistavalla paikalla, sillä kaupungista pääsee halvasti ja kätevästi eteenpäin bussilla, junalla, laivalla ja lentokoneella oikeastaan mihin ilmansuuntaan tahansa. Matka Olsztyniin kesti vain noin kaksi ja puoli tuntia ja sain ihastella matkan varrella mm. Malborkin linnaa, Elblągin kaupunkia ja pellonreunoilla päivystäviä villisikoja, samalla kun ympäröivä maisema muuttui vähitellen metsäisemmäksi ja harvaanasutummaksi. Perille saavuttuani vastassani oli tällä kertaa puolalainen suomen kielen opiskelija, joka järjesti minulle heti yöpaikan, kiertokävelyn ja kattavan historiapaketin Olsztynista.

Olsztyn on jossain määrin poikkeuksellinen puolalaiskaupunki, sillä sen katukuva tuo usein mieleen Helsingin tai jonkin muun suomalaiskaupungin. Kiinnitin juna-asemalta poistuttuani huomiota erityisesti siihen, miten paljon esikaupunkialueilla oli säilynyt Töölöstä ja Alppilasta tuttua 20-30-luvun art deco- ja funkkistyylistä asuinkerrostaloa ja vuosisadan vaihteen jugendtyyliä. Vanhaa kaupunkia lähestyttäessä kaupunki toi mieleeni puolestaan Tallinnan tai jonkin muun balttilaisen kaupungin, sillä vanhemmissa rakennuksissa näkyi vaikutteita gotiikasta ja keskiajan hansa-arkkitehtuurista. Kaupunkia ympäröivät myös suuret Masurian järvet ja luonto ja ilmanlaatu olivat puolalaisittain poikkeuksellisen hyvällä tasolla.

Königsbergin tavoin Allenstein tuhoutui myös toisen maailmansodan aikana täydellisesti, mutta venäläisistä poiketen puolalaiset ovat pitäneet omista aluelaajennuksistaan hyvää huolta. Warmia-Masurian liittäminen Puolaan oli tosin aikoinaan monin tavoin perustellumpaa kuin pohjoisempien alueiden siirto Venäjälle, sillä aluetta asutti saksalaisten ohella historiallinen puolalais- ja masurialaisväestö, ja Puolan kuningassuvut pitivät aluetta usein hallussaan historiallisesti. Vanhojen paikannimien käyttö Olsztynista tai muista Saksalta luovutetuista alueista johtaakin empiiristen havaintojeni mukaan puolalaisten välittömään triggeröitymiseen, sillä monet eivät haluaisi asiasta enää puhuttavan ollenkaan. Alueen alkuperäisväestöä olivat tosin keskiajalla latvialaisten ja liettualaisten sukukansa preussilaiset, jotka kuolivat sukupuuttoon 1700-luvulle mennessä.

Saksalainen ja luterilainen vaikutus joka tapauksessa näkyivät kaupungissa yhä edelleen, mutta kiinnitin sitäkin enemmän huomiota kaupungin ortodoksisiin kirkkoihin, joita löytyy poikkeuksellisen suuri määrä jopa Puolan mittakaavalla. Tämän taustalla on puolestaan kaupungin sodanjälkeinen väestönvaihto, joka toteutettiin siirtämällä puolalaisten lisäksi myös suuri osa Itä-Puolan ukrainalaisväestöä maan nykyisiin pohjoisosiin. Olsztynista löytyi jopa muutama uniaattikirkko, joita tapaa nyky-Euroopassa pääasiassa Länsi-Ukrainan alueella. Valitettavasti kaupungin juutalaisväestöstä ei ole jäljellä enää muuta kuin entisen synagogan tyhjä tontti, mutta tältä osin historia onkin vielä varsin yleisessä tiedossa.

Historiakierroksen lisäksi tutustuimme viikonlopun aikana kaupungin yöelämään, jota riitti perjantai- ja lauantai-iltoina keskustan kaduilla. Olsztynin vanhasta kaupungista löytyi lukuisia irlantilaispubeja, opiskelijaklubeja ja loistava ravintolatarjonta, johon sisältyi erityisesti Puolan naapurimaiden ja Balkanin niemimaan ruokia. Paikalliset olivat myös gdanskilaisiin verrattuna hyvin ystävällisiä, sillä kaupunkiin ei näyttänyt saapuneen lisäkseni yhtäkään turistia. Suomalaiskansalliseen tapaan päädyimme majoittajani kanssa lopulta karaokeiltamaan, josta toivuimme seuraavana päivänä pienellä luontoretkellä läheiselle järvelle, ja sunnuntaina pääsin vihdoin tutustumaan puolalaiseen saunakulttuuriin.

Kaikin puolin Olsztyn oli ilmapiiriltään lähes kaikkea muuta kuin sitä, mitä Kaliningradin postapokalyptisissä maisemissa voi tavata, mutta rappioromantiikan ystäville Puola alkaa tarjota jo hälyttävän vähän kaupunkeja, joissa vanhan maailman menoa voisi vastaavalla tavalla aistia. Warmia-Masuria on tosin luontonsa puolesta yhä poikkeuksellisen koskematonta maaperää, sillä länteen ja etelään suunnattaessa metsät katoavat Puolasta lähes kokonaan. Entisaikoina ihmiset matkustivat uusille seuduille nähdäkseen ne ensimmäisinä, mutta nykymaailmassa on kiire nähdä jotkin asiat viimeistä kertaa – on jo lähes mahdoton kuvitella esimerkiksi sitä, että Olsztyn ja Kaliningrad olivat vielä parikymmentä vuotta sitten lähes samalla viivalla kehityksessään, ja vielä sata vuotta sitten niissä puhuttiin puolan ja venäjän sijasta etupäässä saksaa.

]]>
0 http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251149-puolan-ita-preussi#comments Kulttuuri Historia Itä-Eurooppa Puola Saksa Venäjä Mon, 19 Feb 2018 16:35:30 +0000 Toni Stenström http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251149-puolan-ita-preussi
"Burlak" ja "Makar" http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/viihde/250964-burlak-ja-marak <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Me täällä &quot;lännessä&quot; tunnetusti hieman ylenkatsomme itänaapurin tekniikkaa, joka toisaalta on melkoisessa ristiriidassa juuri nyt vallitsevan pelon kanssa... Kaikesta jännityksestä huolimatta Venäjälläkin elämä jatkuu ja sikäläiset pellet pelottomat tekevät hienoja keksintöjä.</p><p>Insinööri <a href="https://yt3.ggpht.com/-aLFfOV_mkHs/AAAAAAAAAAI/AAAAAAAAAAA/gDgqm4s3W4M/s900-c-k-no-mo-rj-c0xffffff/photo.jpg">Aleksei Makarov</a> Jekaterinburgista pohti pitkään millä kulkuneuvolla pääsisi Pohjois-Venäjän, Siperian ja Arktiksen laajoille seuduille; siis sinne missä ei ole teitä, siltoja eikä mitään muuta kuin jäätä, lunta, suota ja avovettä.</p><p>Näin syntyivät hänen suunnittelemansa&nbsp;вездеходы (&quot;kaikkialle kulkevat&quot;) Burlak sekä Makar, joiden käyttövoima on Toyotan&nbsp;1KZ-TE-moottori (145-heppainen turbodiesel). Renkaat tehtiin Kiinassa erikoistilauksesta ja yhden renkaan nostovoima on 1300 kg.</p><p>Oheinen video, joka on kuvattu <a href="https://www.google.fi/maps/place/Baydaratskaya+Guba/@68.9219711,64.8719763,289089m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x448f7fcb454e64f9:0x81f9e80b0870a940!8m2!3d69.1509444!4d67.4512985?hl=fi">Karanmeren Baidaratshkajan lahdella</a> kertonee Aleksein molemmista keksinnöistä riittävästi lisää:</p><p>&nbsp;</p><p>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/ATfqJ_c-HO8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/ATfqJ_c-HO8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://www.uazbuka.ru/models/vezdehod/burlak/index.html">BURLAK</a> (jossa lisäkuvia, myös rakentamisvaiheesta)</p><p><a href="http://www.uazbuka.ru/models/vezdehod/makar/index.html">MAKAR</a> (jossa lisäkuvia sekä todella kiinnostava nojatuolimatka/video niin <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Taimyrin_niemimaa">Taimyrin</a> kuin<em> <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Jamal">Jamalin niemimaalta</a></em>)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Me täällä "lännessä" tunnetusti hieman ylenkatsomme itänaapurin tekniikkaa, joka toisaalta on melkoisessa ristiriidassa juuri nyt vallitsevan pelon kanssa... Kaikesta jännityksestä huolimatta Venäjälläkin elämä jatkuu ja sikäläiset pellet pelottomat tekevät hienoja keksintöjä.

Insinööri Aleksei Makarov Jekaterinburgista pohti pitkään millä kulkuneuvolla pääsisi Pohjois-Venäjän, Siperian ja Arktiksen laajoille seuduille; siis sinne missä ei ole teitä, siltoja eikä mitään muuta kuin jäätä, lunta, suota ja avovettä.

Näin syntyivät hänen suunnittelemansa вездеходы ("kaikkialle kulkevat") Burlak sekä Makar, joiden käyttövoima on Toyotan 1KZ-TE-moottori (145-heppainen turbodiesel). Renkaat tehtiin Kiinassa erikoistilauksesta ja yhden renkaan nostovoima on 1300 kg.

Oheinen video, joka on kuvattu Karanmeren Baidaratshkajan lahdella kertonee Aleksein molemmista keksinnöistä riittävästi lisää:

 

https://www.youtube.com/watch?v=ATfqJ_c-HO8&t=1s

 

BURLAK (jossa lisäkuvia, myös rakentamisvaiheesta)

MAKAR (jossa lisäkuvia sekä todella kiinnostava nojatuolimatka/video niin Taimyrin kuin Jamalin niemimaalta)

]]>
6 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/viihde/250964-burlak-ja-marak#comments Viihde Arktis Pohjoisnapa Siperia Venäjä Thu, 15 Feb 2018 05:53:46 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/viihde/250964-burlak-ja-marak
Permin upea tilataideteos http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/249931-permin-upea-tilataideteos <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Uralin juurella sijaitsee Perm-kaupunki, jonka läpi jokainen transsiperian junamatkailija on kulkenut, <a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83199-transsiperia-1976-maita-joita-ei-enaa-ole">bloggaaja mukaan lukien</a>. Vuonna 2011 sen rautatieaseman edessä valmistui upea monumentti &quot;Пе́рмские воро́та<strong>&quot; </strong>(Permiläiset portit), joka tuo mieleen Pariisin riemukaari. Teoksen tekotapa ja sen kokonaishinta (300 000 taalaa) ovat kuitenkin ranskalaista prameamallia yksinkertaisemmat ja järkevämmät. Tähän suureen taideteokseen on käytetty 5200 pölliä (suomalainen metsänhoitaja sanoisi: &quot;egyptin parrua&quot;), mutta sen runko on tehty teräksestä. Portit muodostavat kyrillisen kirjaimen&nbsp;<strong>П</strong>, joka on 250-vuotisen kaupungin ensimmäinen kirjain.</p><p>Tekijä on kuvanveistäjä <a href="https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%9F%D0%BE%D0%BB%D0%B8%D1%81%D1%81%D0%BA%D0%B8%D0%B9,_%D0%9D%D0%B8%D0%BA%D0%BE%D0%BB%D0%B0%D0%B9_%D0%92%D0%BB%D0%B0%D0%B4%D0%B8%D0%BC%D0%B8%D1%80%D0%BE%D0%B2%D0%B8%D1%87">Nikolai Vladimirovitsh Polisskii</a>, joka tunnetaan myös lempinimellä &quot;Djadja Kolja&quot; (Kolja-setä). Hänelle hatunnosto; hieno työ!</p><p><a href="https://yandex.ru/images/search?text=%D0%BF%D0%B5%D1%80%D0%BC%D1%81%D0%BA%D0%B8%D0%B5%20%D0%B2%D0%BE%D1%80%D0%BE%D1%82%D0%B0">Yandexin laajan kuvahaun tulokset</a></p><p><a href="http://polissky.ru/artworks/permskie-vorota/" title="http://polissky.ru/artworks/permskie-vorota/">http://polissky.ru/artworks/permskie-vorota/</a></p><p>P.S. Ehkä joku suomalainen kuvanveistäjä saa tästä ahaa-elämyksen? Pohjolan pöllejä kyllä riittää.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Uralin juurella sijaitsee Perm-kaupunki, jonka läpi jokainen transsiperian junamatkailija on kulkenut, bloggaaja mukaan lukien. Vuonna 2011 sen rautatieaseman edessä valmistui upea monumentti "Пе́рмские воро́та" (Permiläiset portit), joka tuo mieleen Pariisin riemukaari. Teoksen tekotapa ja sen kokonaishinta (300 000 taalaa) ovat kuitenkin ranskalaista prameamallia yksinkertaisemmat ja järkevämmät. Tähän suureen taideteokseen on käytetty 5200 pölliä (suomalainen metsänhoitaja sanoisi: "egyptin parrua"), mutta sen runko on tehty teräksestä. Portit muodostavat kyrillisen kirjaimen П, joka on 250-vuotisen kaupungin ensimmäinen kirjain.

Tekijä on kuvanveistäjä Nikolai Vladimirovitsh Polisskii, joka tunnetaan myös lempinimellä "Djadja Kolja" (Kolja-setä). Hänelle hatunnosto; hieno työ!

Yandexin laajan kuvahaun tulokset

http://polissky.ru/artworks/permskie-vorota/

P.S. Ehkä joku suomalainen kuvanveistäjä saa tästä ahaa-elämyksen? Pohjolan pöllejä kyllä riittää.

]]>
2 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/249931-permin-upea-tilataideteos#comments Kulttuuri Naapurit Nykytaide Venäjä Sat, 27 Jan 2018 15:32:10 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/249931-permin-upea-tilataideteos
"Kjaveri, annapa markka" http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/viihde/248059-kjaveri-annapa-markka <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>HAUSKA JOULUKERTOMUS (sarjassa: &quot;<em>Muistoja elämäni taipaleelta</em>&quot;):&nbsp;</p><p>Venäjän puolella minulla oli 1990-luvulla oheinen Ural-merkkinen kuorma-auto (6-veto), jolla jaettiin lähialueyhteistyön siemenperunat ym.</p><p>Suomussalmen silloinen maaseutuasiamies, nyt jo valitettavasti edesmennyt Timo Pyykkönen, lähes 2-metrinen &quot;Pikku Timo&quot;/Elmo, tuli usein mukaan apumieheksi ja varsin hauskaksi matkaseuraksi. Kerran pysähdyimme tyhjän paluukuorman kanssa Tollojoen sillalla, kotimatkalla Louhesta ja Kiestingistä (Kalevalan ja Vuokkiniemen kautta). Tollojoki virtaa Vienan Karjalassa hieman Kostamuksen pohjoispuolella. Huomasimme, että sillan kohdalla kuhmolainen Kyllönen-bussi oli pysähtynyt ja eläkeläisryhmä joi siellä taukokahvit. Timo keksi hyvän jekun. Meidän autossa oli venäläiset rekisterikilvet ja totta kai he luulivat meitä karjalaisiksi tai venäläisiksi, vieläpä hiton isonkokoisiksi sellaisiksi. Timo käveli ryhmää kohti suurin askelin ja mongersi &quot;<em>Hei kjaverit, antakaa markka tai tupakkaa</em>&quot;. Ei mennyt kuin vähän aikaa ja Timo tuli pokkana takaisin, isot kouransa täynnä markkakolikoita..</p><p>MUKAVAA JOULUA! Terveisin, Ilmari&nbsp;</p><p><a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179857-muistoja-lahialueyhteistyon-varrelta">Toinen Timoon ja Uraliin liittyvä kertomus</a></p><p><a href="http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/09/27/kuusiveto-uralilla-karjalan-halki">Aiheeseen liittyvä blogi</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> HAUSKA JOULUKERTOMUS (sarjassa: "Muistoja elämäni taipaleelta"): 

Venäjän puolella minulla oli 1990-luvulla oheinen Ural-merkkinen kuorma-auto (6-veto), jolla jaettiin lähialueyhteistyön siemenperunat ym.

Suomussalmen silloinen maaseutuasiamies, nyt jo valitettavasti edesmennyt Timo Pyykkönen, lähes 2-metrinen "Pikku Timo"/Elmo, tuli usein mukaan apumieheksi ja varsin hauskaksi matkaseuraksi. Kerran pysähdyimme tyhjän paluukuorman kanssa Tollojoen sillalla, kotimatkalla Louhesta ja Kiestingistä (Kalevalan ja Vuokkiniemen kautta). Tollojoki virtaa Vienan Karjalassa hieman Kostamuksen pohjoispuolella. Huomasimme, että sillan kohdalla kuhmolainen Kyllönen-bussi oli pysähtynyt ja eläkeläisryhmä joi siellä taukokahvit. Timo keksi hyvän jekun. Meidän autossa oli venäläiset rekisterikilvet ja totta kai he luulivat meitä karjalaisiksi tai venäläisiksi, vieläpä hiton isonkokoisiksi sellaisiksi. Timo käveli ryhmää kohti suurin askelin ja mongersi "Hei kjaverit, antakaa markka tai tupakkaa". Ei mennyt kuin vähän aikaa ja Timo tuli pokkana takaisin, isot kouransa täynnä markkakolikoita..

MUKAVAA JOULUA! Terveisin, Ilmari 

Toinen Timoon ja Uraliin liittyvä kertomus

Aiheeseen liittyvä blogi

]]>
5 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/viihde/248059-kjaveri-annapa-markka#comments Viihde Naapurit Venäjä Fri, 22 Dec 2017 10:31:20 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/viihde/248059-kjaveri-annapa-markka
Kuittijärven talvinen ympäriajo http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/247485-kuittijarven-talvinen-ympariajo <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Me suomussalmelaiset asumme &quot;Vienan Karjalan kainalossa&quot; ja olemme siitä yhtä hyvin tietoisia kuin iloisia. Kuntamme itäraja edustaa reilusti yli 10 % koko valtakunnan itärajasta ja suhteet rajan yli toimivat paremmin kuin hyvin. Jo yli 25 vuotta eräänä vakiokäytäntönä on ollut, että Suomussalmen pieni delegaatio käy Kalevalan vanhainkodissa viemässä jouluterveisiä ja keittiön toivomat lahjat (kodinkoneet ym). Kalevala eli Uhtua on Suomussalmen virallinen ystävyyskunta. Tänä vuonna ajoimme pikkubussilla ja tuiskulla<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuittij%C3%A4rvet"> Kuittijärven</a> ympäri, Vienan Karjalan kauneimman kylän kautta: Jyskyjärvi. Vastaanotto oli sydämellinen ja meille järjestettiin mukavaa näytelmä- ja lauluohjelmaa. Oheinen kuvareportaasi kertonee siitä lisää. Mukavaa nojatuolimatkaa!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Me suomussalmelaiset asumme "Vienan Karjalan kainalossa" ja olemme siitä yhtä hyvin tietoisia kuin iloisia. Kuntamme itäraja edustaa reilusti yli 10 % koko valtakunnan itärajasta ja suhteet rajan yli toimivat paremmin kuin hyvin. Jo yli 25 vuotta eräänä vakiokäytäntönä on ollut, että Suomussalmen pieni delegaatio käy Kalevalan vanhainkodissa viemässä jouluterveisiä ja keittiön toivomat lahjat (kodinkoneet ym). Kalevala eli Uhtua on Suomussalmen virallinen ystävyyskunta. Tänä vuonna ajoimme pikkubussilla ja tuiskulla Kuittijärven ympäri, Vienan Karjalan kauneimman kylän kautta: Jyskyjärvi. Vastaanotto oli sydämellinen ja meille järjestettiin mukavaa näytelmä- ja lauluohjelmaa. Oheinen kuvareportaasi kertonee siitä lisää. Mukavaa nojatuolimatkaa!

]]>
13 http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/247485-kuittijarven-talvinen-ympariajo#comments Kulttuuri Kalevala Naapurit Suomi Venäjä Tue, 12 Dec 2017 06:15:00 +0000 ilmari schepel http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/247485-kuittijarven-talvinen-ympariajo